TARVE ry ja ValikkoVerkosto Tampere järjestivät 5.9. Vapaaehtoisena vaikutat –toritapahtuman Tampereen keskustorilla. Tapahtuma ylitti
valtakunnallisen uutiskynnyksen ja sen pohjalta tehtyä uutisjuttua vapaaehtoistoiminnasta lähetettiin 6.9. useaan otteeseen YLE TV1:n
aamulähetyksessä.
Uutisen voit katsoa 06.10.11 asti Yle Areenasta.
Lue myös uutisen pohjalta kirjoitettu nettiartikkeli.
Tapahtuman ensimmäinen muusikkovieras oli Hanna Derrick (The Remins), joka esitti kappaleen Taming Lions. Katso viereinen videoesitys.
Kuvia tapahtumasta löydät kuvagalleriasta.
Euroopan Vapaaehtoistoiminnan teemavuoden 2011 Tampereen päätapahtuma järjestetään 5.9. klo 10-18. Päivän teemana on "Vapaaehtoisena vaikutat".
Tapahtuman tavoitteena on tuoda näkyväksi eri vapaaehtoistoiminnan muotoja. Mukana on 21 eri yhteisöä Tampereen seudulta! Mukana on niin nuorien
kuin vanhojen ihmisten parissa toimivia yhteisöjä sekä esimerkiksi vammais- ja mielenterveysalan toimijoita. Jokaiselle siis jotakin!
Tapahtumateltta sijaitsee Keskustorilla, Teatterin kulmalla. Päivän ohjelma on seuraavanlainen:
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä TARVE ry ja ValikkoVerkosto Tampere, joka on ammatikseen vapaaehtoistoimintaan koordinoivien henkilöiden
yhteistyöryhmä. Verkoston toiminta on käynnistynyt vuoden 2011 alussa.
Tarve ry:n yhteistyö eri oppilaitosten kanssa jatkuu. Järjestöpäivä on tänä vuonna 14.04.2011 ja sen tarkoituksena on tiedottaa yhteistyöjärjestöjen toiminnasta ja vapaaehtoistyön eri muodoista sekä harjoittelupaikoista.
Tammikuussa 2011 käynnistyi Tampereella ValikkoVerkosto, joka on vapaaehtoistoiminnan ammattilaisten yhteenliittymä, jonka kattojärjestönä toimii Tarve ry. Verkostoon kuuluu alkuvaiheessa 16 yhteisöä ja se on avoin uusille yhteisöille. Verkoston koollekutsujana toimii projektiohjaaja Tanja Laatikainen. Verkoston ensimmäinen yhteishanke on Toritapahtuma syksyllä 2011.
TARVE ry teki joulukuussa 2010 kansalaisaloitteen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin palkkaamiseksi Tampereen kaupungille.