Me Tampereen Kaupunkilähetys ry:ssä kutsumme itseämme Puolustajiksi. Puolustamme inhimillisyyttä ja yhdenvertaisuutta. Autamme ja tuemme ihmisiä eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa. Vapaaehtoistoiminta on ollut olennainen osa Kaupunkilähetystä yli sadan vuoden ajan. Nykyisin vapaaehtoisemme toimivat vanhus-, kehitysvammais- ja perhetyössä sekä puhelinpäivystäjinä kuuntelevassa puhelimessa Aamukorvassa. Tehtävänkuvat vaihtelevat yksittäisistä teoista viikoittaiseen toimintaan. Toiminnan tavoite on lievittää yksinäisyyttä ja lisätä yhteisöllisyyttä.
Vapaaehtoisillemme tarjotaan perehdytyksen lisäksi säännöllistä täydennyskoulutusta ja virkistyspäiviä. Vapaaehtoistoiminnassamme Sinulla
itselläsi on mahdollisuus oppia uutta ja olla osa monipuolista kokonaisuutta, joka toimii heikompien Puolustajana.
Lisätietoja kotisivultamme.
YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva ehkäisevän huumetyön yhdistys, joka on perustettu vuonna 1988. Yhdistyksen ensisijainen tavoite on pyrkiä ehkäisemään huumeiden käyttöä ja tukea päihteetöntä elämää. Tarkoituksena on tukea nuorten päihteettömiä elämäntapoja, tarjota vaihtoehtoisia toimintamuotoja ja uusia sosiaalisia kontakteja, sekä lisätä ihmisten tietämystä huumeasioissa ja vaikuttaa päätöksentekoon. Järjestön toiminnalliseksi kehykseksi onkin vuosien mittaan muotoutunut tiedon, tuen ja toiminnan tarjoaminen nuorilta nuorille vapaaehtoisvoimin. Toiminnan lähtökohtina ovat alusta asti olleet nuorten vapaaehtoisten omat ideat, kyvyt ja voimavarat. Toimintansa ja ehkäisevän työn mallien kehittämiseksi YAD ry toteuttaa erilaisia kokeilu- ja kehittämishankkeita.
YAD ry:n toiminta on sekä uskonnollisesti että poliittisesti sitoutumatonta ehkäisevää päihdetyötä. Ehkäisevällä päihdetyöllä tarkoitetaan tässä toimintaa, jolla ehkäistään ja vähennetään päihteiden käyttöä vaikuttamalla päihteiden saatavuuteen, päihteitä koskeviin tietoihin ja asenteisiin, päihteiden käyttötapoihin sekä päihteiden käyttöä synnyttäviin olosuhteisiin ja sitä tukevaan kulttuuriin.
YAD ry:n Tampereen paikallisosasto järjestää mm. paikallisosastotoimintaa, leirejä, retkiä, tukitoimintaa ja erilaisia tapahtumia. YAD ry:n Tampereen toimisto sijaitsee osoitteessa Näsilinnankatu 21 A 20. Lisätietoja Tampereen toiminnasta saat esimerkiksi sähköpostitse: tampere@yad.fi. Tervetuloa mukaan YAD ry:n Tampereen paikallisosaston toimintaan!